Mikä mies?

Vuonna 1988 syntynyt paljasjalkainen pohjoissavolainen yhdistys- ja katutaideaktiivi. Liike, (katu)taide ja näiden kautta kiinnostus kulttuuriin ja sen kehittämiseen on ollut vahvasti läsnä jo lapsuudesta lähtien.

Tekemisen meininkiä

Olen oikeastaan aina ollut enemmän tekijä kuin sivustakatsoja. Jos jotain tarvitaan ja se kiinnostaa, mutta sitä ole olemassa, niin mitä muuta sitä voi?

Yläasteella rakensimme itse elementit skeittausta varten koulun pihalle kunnalta haetulla tukirahalla. Tietysti niitä rakennettiin porukalla myös teknisen työn tunneilla. Lukio-ikäisenä juuri Kuopioon muuttaneena ja äskettäin parkourin aloittaneena mietin, että olisipa Kuopiossa Suomen Parkour Yhdistyksen edustaja ja viikottaista toimintaa – no mikä ettei: vuosi SPY:n hallituksessa ja 10 vuotta kaupunkivastaavana järjestämässä paikallista toimintaa. Parkour-toimintaan voidaan lisätä myös vajaa kolme vuotta Kuopion Parkour Akatemian pyöritystä. Hiphop ja sen kaikki ilmiöt alkoivat kiinnostaa jo lapsuudessa, luonnollisesti siis myös katutanssit ja breikkaus, ja vuosien varrella päädyin Kuopion Katutanssiyhdistys ry:n (ent. Urban Moves Kuopio) tanssitunneille. Ensimmäisen kauden jälkeen olinkin jo mukana yhdistyksen toiminnassa ja seuraavat neljä vuotta yhdistyksen markkinointivastaavana. Tästä seurasi myös hetken aikaa toiminut Loose Moose -katutanssikollektiivi, jossa olin mukana visuaalisella puolella.

Kaiken tämän rinnalla oli pikkuhiljaa muhinut, kytenyt ja lopulta konkretisoitunut ajatus Kuopion ”katutoimintaan” keskittyvän sivuston tekemisestä ja tästä syntyi ensimmäinen versio Urbaani.org -sivustosta, joka lopulta vuonna 2015 muuttui saman henkisen porukan myötä omaksi yhdistykseksi. Urbaanissa olen toiminut perustamisesta lähtien puheenjohtajana sekä muissa viroissa ja alunperin sen kautta joko suoraan tai välillisesti olen päässyt järjestämään ja toteuttamaan mm. tapahtumia, tilaustöitä, musiikkivideoita ja kansikuvia.

CV

Graffiti & Katutaide
2023Kannun henki -näyttely, Kuopion Taidemuseo & Katutaideyhdistys Urbaani ry, Kuopio
2022Lainit-katutaidefestivaali, Katutaideyhdistys Urbaani ry, Kuopio
2022Myyntivaunu, Aina Kesä, Kuopio
2021Lastenhuone, yksityinen, Kuopio
2021Urbaani ry – Mesenaatti-näkyvyys – Hurja Solutions Oy, Kuopio
2021Urbaani ry – Mesenaatti-näkyvyys – Preemio ry, Kuopio
2021Bar Lasku, Kuopio
2020Minna canthin talo, Kuopio
2020Plyobox/urheilukuutio, yksityinen, Kuopio
2019Lainit-katutaidefestivaali, Katutaideyhdistys Urbaani ry, Kuopio
2018Seinä-maalaukset, Tuomikujan päiväkoti, Kuopio
2018Never gonna give you up, sähkökaappimaalaus, Katutaideyhdistys Urbaani ry, Kuopio
2018Kautta värikkään Savilahteni, Iloa & Valoa Savilahdessa, Kuopio
2018Parkour-sali, Parkour Akatemia, Helsinki
2018Liiketila, Lelu4u, Kuopio
2017Lainit-katutaidefestivaali, Katutaideyhdistys Urbaani ry, Kuopio
2017Tunnelimaalaus, Street Art Vantaa, Vantaa
2017Parkour-sali, Parkour Akatemia, Kuopio
2016Nimi-taulu, Neulastupa, Kuopio
2016Lainit-katutaidefestivaali, Katutaideyhdistys Urbaani ry, Kuopio
2016Lasersota-alue, Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Kuopio
2015Live-katutaidetta, Block Party, Kuopio
2011Parkour-sali, Parkour Akatemia, Jyväskylä
Videojulkaisut
2023Jasa & I’mmeinen – 10v juhlien videotuotanto (mainokset, esittely, taustat)
2023Kuopion Taidemuseo – Between years, over time, graffiti-videoteos
2022Jasa – Paalulla
2021Jasa – Henry’s Pub Kuopio, mainosvideot
2021Dear Moon – Live at studio 1, yksi live-taltioinnin kuvaajista
2021Jasa – Viimeiset hitaat feat. Niko Nova, Markku Let G, Riku Ryysyläinen, Tsydde & Pramatik, musiikkiviedeo
2020Jasa – Kuuletsä mua feat. Lotta Ruutiainen, musiikkivideo
2019Yksityinen hääkuvaus
2019Jasa – Aavistus feat. Yosu, musiikkivideo
2019Jasa – Suorat sanat, musiikkivideo
2019Juurillemme, tanssivideo, ilmakuvaus
2018Jasa & I’mmeinen – Viihettä, musiikkivideo
2018Urbaani virta -kampanjamainos, Katutaideyhdistys Urbaani ry
2017Ilmianna seinä -kampanjamainos, Katutaideyhdistys Urbaani ry
2017Jasa & I’mmeinen – Keskity remix, musiikkivideo
2016Jasa & I’mmeinen – Kultaset kärryt, musiikkivideo
2016Graffiti: Case BowlD1ner, video, Katutaideyhdistys Urbaani ry
2015Kuopionniemi – Groovaamaan 7″, musiikkivideo, editointi
2015Urban Moves Kuopio -kausimainos, Urban Moves Kuopio ry
2015Funkkaa Taikka kuole -risteily 2015, mainos, käsikirjoitus, kuvaus & editointi, Funkkaa Taikka Kuole
2015Jasa & I’mmeinen
– Mega-hupellus 2015, mainos
2015Jasa & I’mmeinen – Kun nimi ei sano mittään, musiikkivideo
2014Loose Moose – Silly bitch, tanssivideo
2014Funkkaa Taikka kuole -risteily 2014, mainos, kuvaus & editointi, Funkkaa Taikka Kuole
2014Jasa & I’mmeinen – Gängstäliini, musiikkivideo
2013Loose Moose – Breezeblocks, tanssivideo
2013Jasa & I’mmeinen – Vaihettaan vappaalle, musiikkivideo
2013Korvaboosti-festivaali -mainos, kuvaus & editointi, Tykki Productions
2011Jesperi – ?, Musiikkivideo
2011Supreme Parkour Armageddon 2011 -videointro, editointi, Suomen Parkour Yhdistys
2010Katukulttuurisivuston mainosvideo, Katutaideyhdistys Urbaani ry
Kuvitus
2023Abe Di Sign: Logo
2023MM Flipping: Logo
2022Mental Game: Logo
2020Jasa: Levyjulkkareiden markkinointikuvat
2019Jasa: Logo
2018Jasa & Immeinen: Super etko show -tapahtumajuliste
2017Katutaideyhdistys Urbaani ry: Ilmianna seinä -kampanja
2016Katutaideyhdistys Urbaani ry: Lainit-tapahtuman logo & juliste
2016Katutaideyhdistys Urbaani ry: Graffitisatama-tapahtuman juliste
2015TCD Consulting & research,
ohjelmistoyritys: logo
2015Katutaideyhdistys Urbaani ry:
Internet-sivuston ulkoasu & toteutus
2014Camobulls Kennel: logo, Internet-sivuston ulkoasu & toteutus
2014Jasa & I’mmeinen: logo
2014Loose Moose – tanssiryhmä: logo, Internet-sivuston ulkoasu & toteutus
2012-2015Urban Moves Kuopio ry -tanssiyhdistys:
logo, tapahtumajulisteet ja -flyerit sekä vaateprintit
2012Verbaalinen Sawo: logo
2012Urbaani -katukulttuurisivusto: logo, Internet-sivuston ulkoasu & toteutus
Levynkannet
2023Erikk Bliss – Me eikä minä
2022Jasa – Fresh
2021Jasa – Henry’s Pub Kuopio feat. Jodarok, Tsydde, Riku Ryysyläinen, Laineen Kasperi, Solonen, Timi Lexikon & Lotta Ruutiainen
2019Jasa – Parempi ku kukaan feat. Super Janne
2019Jasa – Aavistus feat. Yozu
2019Jasa – Suorat sanat feat. DJ Massimo
2018J.BOOM x DJ STEDI – Blues Massive
2018Jasa & I’mmeinen – Viihettä feat. Tsydde
2017Jasa & I’mmeinen – Keskity remix feat. Tsydde
2017Jasa & I’mmeinen – Soitellaan syssymmällä
2016Jasa & I’mmeinen – Kultaset kärryt
2015Jasa & I’mmeinen – Kun nimi ei sano mitään
2011The Boomjacks – Beats vol. 3
Luottamustoimet
Katutaideyhdistys Urbaani ry
Perustajajäsen
Puheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Taloudenhoitaja
15.4.2015 – edelleen
Urban Moves Kuopio ry
Hallituksen jäsen
Markkinointivastaava
1.1.2012 – 31.12.2015
Parkour Akatemia
Kuopion vastuuohjaaja
1.12.2012 – 1.9.2015
Suomen Parkour ry
Kuopion
toimintavastaava
1.7.2005 – 1.9.2015
Suomen Parkour ry
Hallituksen jäsen
1.1.2007 – 31.12.2007

Esiintyminen
2015-edelleenKatutaideyhdistys Urbaani ry:n edustajana toimiminen eri tapahtumissa & medioissa
2015PechaKucha ”Julkista tilaa?”, ANTI Festival
2005-2015Parkour-esityksiä & -ohjauksia, Suomen Parkour ry & Parkour Akatemia